Joulukalenterien suklaista

On se yhtä hemmettiä, kun joulukalenteriin laitetaan aina pahanmakuisia suklaita. Vaikka asiasta on huomauteltu vuosikausia, ei muutosta ole tullut. Menee koko joulu melkein pilalle kun saa syljeskellä niitä mitä lienee jugoslavialais-tsekkoslovakialaisia mössöjä suustaan. Oheinen kuva ei liity asiaan mitenkään, mutta autokin sen kun ruostuu. 


Sinkittyjä autojahan tuli markkinoille jo 1980-luvulla: niiden piti olla ruostumattomia, mutta tuollahan ne mätänevät muun ajokaluston kanssa. Vanhoihin autoihin ei tahdo saada mistään varaosiakaan, kun kaikki autot viedään nykyisin jonnekin kierrätyspisteisiin, jossa otetaan irti muovit yhteen laatikkoon ja alumiini toiseen. Ennen oli kunnon purkamoita, joista sai osat autoon kuin autoon. Jopa siihen naapurin kotteroon, jonka kyytiin en mennyt

Comments